Runoja 2009 -2011

Pe Marras 20, 2009 4:28 am

Aamut ovat vuorokauden
säälimättömin aika,ei siksi
että en haluaisi herätä
-vaan siksi että haluaisin nukkua.
Varjot seinällä liikkuvat ja
ilkkuvat kilpaa kellon
viisareiden kanssa.
Aamun tunnit ovat kuin
rangaistus jostakin
lienen ollut ilkeä ihminen.
Kuitenkin iloitsen että
on taas uusi aamu.
Mustaa ikkunan takana ja
mustaa mielessäni.
Missä nyt on valoni,
joku sammutti sen.



Lyhtyni ei pala,se on
jossakin pimeässä ja sitä
en enää löydä.
Kiusaa tehdäkseen joku otti ja
nakkasi pois ulottuviltani
kauas omalle tontilleen.

La Marras 21, 2009 7:54 pm

Yössä pimeyden holveissa on
kaikuvaa ja tyhjää.
Seinät kaikuvat kaikista äänistä.
Nukun muurin juurella,
suuren elementin joka
hohkaa kylmyyttä.
Uneni eivät selity sillä.
Yksinäisyyden vilu on
iskenyt sisimpääni.
Se on kuin jäinen vesi joka
valuu sisimpään ja
tunkeutuu joka koloseen.
Tähdet katsovat vaiti.
Vilkkuvat vain.
Minulla on nyt aikaa
katsoa niitä keskellä yötä.
Aikaa riittää kunnes tulee
aika katsoa niitä läheltä.
Kuolla ja kadota tähtiin.
Onko mahdollista saada
vakuutus elämää
vastaan.
Kohtaloa ja sattumia.
Kaikkea mistä et
edes unta näe.

Ti Marras 24, 2009 9:03 pm

Jäinen sydämmes on kuin
jäätynyt pisara oksassa pienen
karsikkopuun,kuin
hohtava helmi kaunis
se on,mutta jäätää kaiken
mink lähelleen saa.
En varoa tainnut ,en
kylliksi kulkenut kaukaa.
Helmi jäinen putosi polullein.
Sen poimin,miks sen
menin poimimaan.

On oksalla pienellä helmeä
monta,sadekiteet siihen on
jäätyneet.
Kiilto niiden houkuttaa
ja kulkija niihin aina
katsahtaa,vaan katua saa.
Ei kide jäinen sula se
taskussakaan,ei vaikka
sille puhaltaisit.
Se kiiltää ja kiiltää ja
terävä reuna sen voi
viillon syvän syömmeesi
viiltää.

Ti Marras 24, 2009 9:08 pm

Kipu sisälläni,se on vain sana.
Halu kirjoittaa jotain
kun etääntyy ikävästään.
Sen sanoiksi pukee.
Lopulta tulee uskolliseksi
sanoille ja sille
miten niitä käyttää.
On kiire pistää niitä
paperille ja kirjoittaa se
tunne ylös joka
juuri satutti syvään.
Että muistaisi ja osaisi
kertoa miten todellista
on onni.
Ja miten ikävä on todellista.
Ja levoton rauhallisuus.
On todellista ikävää
kun on olemassa
tunne joka ikävän tuo.

Ti Marras 24, 2009 9:10 pm

Tuolla yön puhtaalla pinnalla
lumessa paistaa kuu,
Sen suudelma peittää
taivaan rannan.
Metsä märkänä ja
yksin seisoo.
Nuori morsian kysyy
tuleeko talvi vaiko kesä.
Tuleeko kirkas taivas.



Kuoleman silmä käärii
vaalean vaipan viheriän
niityn hartioille.
Vilusta värisee metsä.
Puut ovat hiljaa tuutussaan
hartioillaan kevyt lumi.
Yksin lentää yli tienoon
lauluton lintu.
Mustilla siivillä kaartaa.
Kuin korpin varjo.



______________

Ke Marras 25, 2009 11:32 pm

Se ystävä joka ei koskaan hylkää
on yksinäisyys nimeltään.
Monta riitaa käyneenä me
jo tunnemme toinen toisemme.
Pois olen häntä karkottanut
siinä en onnistunut.
Hän ei ole lähtenyt luotani
vaikka työnnän ja
potkin pois.
Tälläisenä sateisena iltana
hän aina tulee.
Hän on kutsumaton vieras.
Usein olemme olleet
myös ystävällisissä väleissä.
Istumme iltaa yhdessä.
Voin ommella,hän istuu
vaiti ja on kuitenkin läsnä.
Joskus hän on ilkeä
ja tunteeton, silloin
olen vihainen ja tyly.
Ja hän saa minut itkemään.
hän on ystävänä
korvaamaton,koskaan
hän ei jätä.
Tunnen miten hän on
läsnä nytkin.

Ma Marras 30, 2009 11:37 pm

Nuorena monet asiat
olivat viattomia
ja niille ei
edes tiennyt muuta
merkitystä kuin sana.
Oli silti olemassa himo
saada selville mitä
ne merkitsivät.
Kun sanoi joku että
ihollasi on nukkaa,
hän ei selvästikään
tarkoittanut vain sitä.
Ja kosketus, se oli jotakin
uutta joka toi suurenkin
rauhattomuuden.

Nyt kun on vain arpia
tyttöaikojen nukkaa
jo kaipaakin ja sitä että
joku huomaisi taas
että sellaistakin on.
Kun joku sanoi että
poskeen voisi hipaista
--suuttuisitko?
Nuorena se olisi ollut
loukkaus,syvä
yksityisyyden rikkominen.
Nyt sen jo voi sallia.
Nyt vaan on poissa
nukka ja hän joka kysyy.
Poskella pelkkää kylmää
ja paleleva iho.

Ti Joulu 01, 2009 5:02 pm



Aamuyön tunnit
-pitkiä kuin nälkävuosi.
Aika mataa ja on hiljaista
ympärillä ei kuulu
edes askelia kadulta.
Kuu on paikallaan vastapäisen
rakennuksen katonharjalla
ja kylmänkehä sen
ympärillä on haalea
ja fosvorinen.
Herään,katson ulos
ja huomaan että
on jo alkamassa uusi
huomen.
Kohta siis voin nousta
ja aloittaa sen
mitä alan tehdä joka aamu.
Istun tähän ja kirjoitan.

Killeri lähetetty To Joulu 03, 2009 3:47 am

Timo Turunen/Pieni ystäväin



Pitihän tää tuuva, vaikka onkin haikee loppu!

_________________
Hauskanpito ilman viinaa, on teeskentelyä!
Killeri
KunniaKiisseli




Viestien lukumäärä: 5472
Paikkakunta: Joensuu
Points: 5297
Registration date: 18.02.2009

Pe Joulu 04, 2009 3:49 am

Nimetönkin vielä!

Yksinäisen yksinäisiä hetkiä.
Yössä soivia
hiljaisia herkkiä säveliä.
Ei sanoja, ei lauluja.
Vain kitaran herkkiä sointuja.
Hiljaisia yksinäisiä päiviä,
niitä on ketjussa.
Niissäkin kuulen
vain herkkiä säveliä
ei sanoja, ei lauluja.

Kuvitellaan, että
hän kaipaa,
että hän elämää halajaa.
Ei, tahtoo jotain suurempaa.
Hän hiljaa kutsuu elämää.
Janoo vain sieluunsa rauhaa.
Vain sitä hän tahtoo,
ja sen tavoittaa.



Sävelet juoksuun
kun pyrähtää
hän hiljaa sille hymähtää .
Sävelet hiljaisuuteen heläjää.
Ei nopeita,ne
ei enää jaksa kiirehtää.

Ei sanoja, ei lauluja
vain herkkiä säveliä.
Hiljaisia päiviä, hiljaisia hetkiä.
Täynnä tunnetta on
oleva joka hetki.

Kitara hiljaa särähtää,
uneen vaipuu pää.
Soittajakin nukahtaa.

Pe Joulu 04, 2009 4:03 am

Ikävä iskee iltaisin.
Kun istun tässä yksin.
Se asustaa pimeässä
Se on kuin lapsuuden mörkö sängyn alla
Kuin synkkä varjo nurkassa

Se tulee kun olen nukahtamassa.
Tai kun juon kahvini yksin hämärässä.
Käärii tummaan syleilyynsä
ja halaa peiton läpi
Se kuiskaa että nyt olet yksin.
Se muistuttaa että sinua ei ole ei tule.
Sinä et ole mitään,
et ole kukaan,sinua ei ole
hänelle olemassakaan.

Se on rummuttava sade syysiltana.
Se on jylhä ukkosmyrsky
odottamattomaan aikaan keväällä.
Se tulee juuri silloin kun
tarvitsisin taas sinua.
Silloin kun on yksinäisimmillään
kun on yö ja tunteet.



Ajattelin ottaa sen silti ystäväkseni.
Niin voisin siihen paremmin
tutustua ja voisin sen
kenties oppia karkottamaan.
Ottaa sen tilallesi täyttämään
tyhjiötä,nostaa sen syliini
ja halata sen pois.
Se kun on ainoa joka
tulee yksinäisyyteenkin luokseni.
Ainoa joka vielä
haluaa minut ja tyhmät
ajatukseni.

Taittaa matkaa kanssani edes hetken.

______________

Ma Joulu 07, 2009 4:32 am

Olen väsynyt.

Olen väsynyt
kuulemaan valitusta
väsynyt
ruikuttamiseen
väsynyt
iankaikkisen kitinän
kuulemiseen
narisemiseen
mitenkäänpäin ei
ole hyvin
mikään ei ole
oikein
jokapaikassa kitinää
valitusta toisen
perään..
jokainen vuorotellen

itse olen kiitollinen
jokaisesta aamusta
koska yksikin niistä
voi olla viimeinen
yön jälkeen


minä kiitän
kuuntelijaa tästä
hetkestä.

_____________

Siskopieni.
Ma Joulu 07, 2009 4:50 am

Vaikka olisi saanut vahvat siivet elämään
silti liian paljon kerrallaan voi nähdä edessään.
Voi olla että ylitse ei ole pääsyäkään.
Voi olla että tässä on tien pää.

Tiedätkö pelon pisaroiden minua hakanneen?
Niiden iskeneen kuin lyijy iholleni.
Siksi vain että olin kerran vahva.

En tahdo nähdä noita halveksuvia katseita,
en tahdo kuulla naurua.
En tahdo tavata kohta enää ketään.
En poistua huoneestani.
En tahdo kestää enää yhtään tyhjää lupausta,
enkä tahdo kantaa näitä särkyneitä haaveita.
Tahdon vain rauhan ja kaiken ennalleen
sismpääni rauhan.

Kokoaisitko lattialta palat jos
huomaisit minun särkyneen?
Asettuisitko asumaan sydämeni tyhjään huoneeseen,
taloon rikki menneeseen?
Sen täyttäisitkö ilolla.
Sen lämmittäisitkö taas asuttavaksi.

Korjaisitko kieleni katkenneet,
kirjoittaisitko uudelleen tarinani tuhriutuneet?
Maalaisitko minut uudelleen kuin taulun,
niin että en enää katsoisi vain itseeni.
Vaan että saisin taas uskoa
tulevaan ja menneeseen?

Särkisitkö minut rakkaudellasi, niin että
et koskaan sulaisi pois sydämestäni,
et edes kun keväällä sulaa lumi.
Herättäisitkö takaisin todellisuuteen?
Tämä maailmakin kun joskus tuntuu
olevan vain kaunis kuoleman kehto.
Me kaikki siinä kehdossa keinumme.

Olisitko täällä kun tahdon niin.

Pe Joulu 18, 2009 5:50 am

Missä taivas kohtaa meren,
ja aukeaa aavana ulappa.
Ja meren yllä siellä
missä sateenkaari koskettaa maata,
siellä minä odotan sinua.
Missä tuuli kuiskaa,
ja taivuttaa hentoa pajua
saattaen matkaan muuttolinnun.
Missä uusi tähti syntyy,
missä avarruuden ikkuna aukeaa,
siellä olet sinä.
Kaukana toisistamme,
kuitenkin vain ajatuksen päässä.
Astun sateenkaarelle,
annan tuulen viedä ja
halki avaruuden lennän minä,
tule sinä tuulen mukana minua vastaan.



_____________

Ke Joulu 23, 2009 6:22 am

Tässä minä olen.
Pieni särkyvä ja hento tyttö.
En ymmärrä itseäni,
en ymmärrä muitakaan.
Miksi minun pitäisikään?
Ei minuakaan ymmärrä kukaan.
On vain niin että
välillä maailma tuntuu epätodelta.
Välillä se on kuin sadusta,
toisinaan kuin painajaisesta.
Ja kaikkeen vaikuttaa joku
joka on läsnä kaiken aikaa.
Läsnä tässä nytkin,näkymättä
kuitenkaan.



Sanoihinko pitäisi uskoa?
Ja mihin pitäisi luottaa?
Onko enää ketään ihmistä
kehen turvautua?
Joko taas otin askeleen liikaa?
Ja putoan.
En yleensä astu tyhjään.
Saan otteen,mutta mieleni
putoaa tyhjään.


Mietin onko tämä totta.
Sanot että totta,mutta mieleni
sanoo ei,ei ole.
Silloin tunnen tuskan ja kivun.
Sillä kun aamu taas valkenee
silloin minä tiedän.

La Joulu 26, 2009 9:17 am

Paljon olen antanut anteeksi.
Olenhan se kiltti ihminen.

Paljon tulen antamaan anteeksi.
Eihän ole oikeutta keneltäkään
mitään vaatia,koskaan
tässä elämässä.
Hetken se kestää
--anteeksianto.



Tänään pystyn siihen
--mutta tuleeko aika
jolloin itsekkyys vie
voiton.


_________________

Ke Joulu 30, 2009 10:16 pm

Milloin oppisin arvoni tuntemaan,
anteeksi itselleni antamaan,
armollisesti vajavuuttani
kantamaan.
Kaiken unohtamaan.
Kaiken pois mielestä
työtämään, pois taakse.

Kun jälleen kerran
itseäni katson,
riittäämättömyyttäni,
mitättömyyttäni.
Olen kuin lastunen
laineella keväisen veden.
Kun en jaksa,halua,kykene
kaikkea kantamaan,
en toteuttamaan,
mitä pitäisi ja
mitä minulta odotetaan.
Oman itseni vaatimuksiin
en pysty vastaamaan.

La Tammi 02, 2010 10:00 am

Tulisitko kanssani joskus
saman peiton alle?
Laitettaisiin varpaamme
yhteen nippuun.
Ne kymmenen kylmää
olisivat minun ja
ne kymmenen lämmintä
olisivat sinun...

Kiedottaisiin kädet lujasti
toistemme ympärille
turvaköysiksi
maailman myrskyjä
vastaan.
Yhdessä kaikkea vastaan.
Siinä ihan hiljaa maaten
me hengitettäisiin
samaan tahtiin.
Sydänääniäkin vain yhdet.
Hiljaa aivan,kuin unen
rajamailla me viimein
sanoisimme sen.
Kuiskaten.

La Tammi 02, 2010 10:14 am

Siitä on jo ainakin kulunut
sata vuotta,kun silloin
öisellä rannalla
teimme taikojamme.
Piirsimme hiekkaan nimiä ja
toiveita tulevasta.
Teimme kaikkea hassua,
onnea tuovia loitsuja.
Yhdessä ,sinä hänelle,
silloin sanoit että hänelle.

Sata siitä nyt kului se
sata vuotta aikaa meni
nopeasti.
Sata vuotta kumminkin.
Ja sen mentyä sinä
eilen tunnustit,
että ihan toisin teitkin silloin.
Hiekkaan piirsitkin ihan
jotakin muuta.
Piirsit minun nimeni
hiekkaan,toiveeksi
itsellesi.
Sen salasit vain.
Jo sata vuotta sitten,
se siis olit sinä.
Olet nimenä hiekassa yhä
vaikka en sitä minä
siihen piirtänytkään...
sinä itse sen teit.

Su Tammi 03, 2010 7:43 am

Sinun kylmät kyyneleesi
minua koskettavat.
Pakkasaamu ne jäädyttää
poskillesi kuin lasihelmiksi.
Sielusi se hetkessä pakastaa.
Tunteet sinut valloittavat,
ne tulevat jostakin,
repien rikki sydämen.
Hetki sitten särkyneen.
ja nyt ehjäksi juuri
sain koottua sen.
Alat unohtaa ,
niin tunteeton ja jäinen
sinun sydämmesi nyt on.
Se voi vain satuttaa.
Vailla lämpöä se
on jäinen kuin hauta.



Anna minun se sulattaa.
Lämmitän sitä huulillani,
keräten talteen joka
pisaran jonka valuttaa
sydämmes jäinen.

Palaamisia ja eroja.
Ma Tammi 11, 2010 3:31 pm

Minä en ole unelmiesi
upea ilmestys,kylmäkylkinen,
platinanhohteinen hohteinen
linjakas pakkaus,
jota yleensä ajattelet.

Minä olen se toinen,
se lämminverinen
brunette,hän,
joka kaipaa ja
jakaa itsekin lämpöä.
Ja jonka luo sinä
aina retkiltäsi palaat.
Katuen ,mutta täynnä itseäsi.
Anteeksi silti annan.
Ja jos suukon sijaan,
tai sen jälkeen minua
huomioimatta,
nostat röyhtäisten huulillesi
kylmän oluttölkin.
Senkin hymähtäen sivuutan.
Kunhan muistat,
että tölkillä ei ole
tunteita,minun tunteeni
ovat ne jotka sinut
sulana pitävät talven
pakkas öinä.

Liian myöhään valvotut yöt.
Olkapään kastelleet kyyneleet.
Kaikki liittyy kaikkeen.
Hillittömät naurukohtaukset.
Lämpimät rutistukset.
Vaivihikaa vaihdetut katseet,
salassa tavattuamme
kaikki se hellyys.
Yhteiset salaisuudet.
Hymysi sateenkaarena
sateisen maisemani yllä.
Kaikki nuo jutut
muistuttavat minua
sinusta.
Kaikista noista
yhteisistä hetkistä
meistä,toistemme
ikuisista ystävistä.
Sanot aina---
"Kunnes kuolema meidät erottaa."
Mutta en olisi tuosta
ihan niin varma.
Ikuisesti silti sanon minäkin.
Ja se on paljon.

Ma Tammi 18, 2010 8:12 am

Huokauksen saattamana,
välttelit katsomasta minuun .
Halusin kertoa sinulle,
etten minä hajoa,
vaikka tuuli yhä riepotteleekin.

Siis vaikka tämä on kovaa
ja kestää,minä paranen.
Kesällä nauran taas.

Kestinhän minä myrskytuuletkin,
enkä ole koskaan lasia ollutkaan.

Vaikka olenkin mieltynyt jäätuuliin,
en minä jäädy sisältä,
kaikki oman kylmyyteni
siirsin toisten jäälautoille.
Sinun ei koskaan pitänyt tietää.

Ja kuitenkin tiedät.

Eihän sinun koskaan pitänyt
joutua tuntemaan minun tuskaani.
Älä pelkää mitään.
Kyllä minä kestän.

Minua vahvempaa ei olekkaan.
Minulla on graniittisydän.

Nymfi.
Pe Tammi 29, 2010 2:48 pm

Luoksesi tulen kuin talvi
kevään syliin,
sulaen ja hiljaa
puroina virtaan sylissäsi.
Olen kuin valo joka
kauaa metsän takaa
löytää taas
laitaan kotipellon.
Sinä kuljetat minua käsilläsi
läpi kuusentuoksuisen polun,
kauas,alas rantaan
tyynen veden.

Jään ihosi tuoksuun ja
oman ihoni hehkun
tunnen syttyvän kuin
auringon kesäpäivässä.
Olet havuinen kuusi
korkea ja kaunis
-sinä rakastettuni.
Metsän syliin jäämme
siellä on piilopaikkamme,
se jonne ei löydä
kuolevainen kukaan.

Ma Helmi 01, 2010 6:18 pm

Noita kun olen
harhoja näytän mieliin
ja peileihin,
niin silti en saa sinua
niistä esiin astumaan.
Olet jotakin jonka
loihtisin jos osaisin.
Ikävääni tuulien kätköistä
yritän löytää.
Olet siellä,tuulissa taivaan.
Kuulen äänesi, sen
miten sydämmesi lyö.
On mieleni suuri ja lämpöinen
niin paljon sinne mahtuu,
ei yksinäinen sielusi silti
ovellein kolkuttamaan eksy.
Sydän tuntee vain ikävää.


Silti taikaa teen,
sille mahdatko mitään?
Käsissäni on tähti pölyä
kultaista, aivan hienoa
ja kun puhaltaa se leviää.
Kuun hopeassa riisun mekon
yltäni ja
hups !
Kuin taikojen lailla tanssin
viimeinkin siellä rajalla taivaan
sinut saavutin.
Silloin löydyt sydämelleni
ja sen taikaan vastaat.
Ja juuri kun on
taikani palanut loppuun
sinä tulet ja astut
alas luokseni
siitä kultareunaisesta
hopeapilvestäsi.
Maan päälle,minulle
lihaksi tulet.