Runoja 2009 -2011

Pe Helmi 05, 2010 7:06 am

Mitä korkeammalla lentää,
sitä enemmän pelkää pudotusta.
Putoaminen satuttaa
ja siksi sitä pelkää.
Kerran sen kokenut ainakin.

Mutta sinä älä pelkää
en sun siipiäs tahdo katkoa.
En lennosta alas pudottaa.
Tahdon lentää pilviin
ja ylemmäskin.
Et putoa sinä,usko vaan.

Olenhan itse samassa kyydissä

_________________

Ma Helmi 08, 2010 8:27 pm

Älä koskaan puhu rakkaudesta,
kuin se olisi jotain tavallista.
Kuin se olisi jokapäiväistä.
Sillä se ei ole.
Se on se myrskytuuli, joka
pyyhkii yli mantereiden,
ja kuljettaa puita
ja nurmikkotupsuja.
Vie mukanaan kaiken irtaimen.
Älä puhu rakkaudesta,
kuin se olisi jotain pettävää.
Kuin siihen voisit oven avata
ja sulkea kun tarpeeksi saat.
Sillä se ei ole.
Se on se kallio, joka
on kestänyt
kymmenientuhansien
vuosien painon,
jääkaudet ja paahtavan auringon.
Se on tuhatvuotinen tunne.



Älä puhu rakkaudesta,
kuin se olisi jotain väärää.
Kuinka olisikaan väärin tavata
joku joka on sinulle kaikki.
Sillä se ei ole.
Et koskaan voi toivoa
mitään syvempää,
kuin sen, että
sinua rakastetaan
ja sinä rakastat.
Sen suurempaa ei ole.
Älä ikinä sano,
rakastan sinua,
tarkoittamatta sitä todella.
Sillä sanalla älä leiki.
Sillä se ei ole pelkkä sana,
jonka voi heittää ilmaan
leijumaan,
ja odottamaan,
että joku ottaa sen kiinni.
Se on sana joka
on annettu perustaksi
koko ihmiskunnalle.
Sitä vaalikaamme.

Ke Helmi 10, 2010 4:21 pm

Simissäs suru vielä asui,
niinkuin kevättä
luonto odotti,
sä tunnetta uutta kaipasit.
Kun katseeni kerran
vain ylitses kulki
ja sanoit,se sattui
sydämmeen.
Suru sisimmässäs väistyi.
Uusi alku,
sä tunnistit sen.



Ja kun aika on,voimme
sen näyttää,
ilo on yhteinen.
Sydän löysi jotakin
jonka se jo
luuli kadonneen.
Uuden mahdollisuuden.
Ja silloin on kaukana
takanapäin se suuri
suru,
se mennyt kaikki.
Erään polun vain
kuljit loppuun,
sen millä
nyt jo ruohoa kasvaa.

Ma Helmi 15, 2010 7:06 am

Puissa hiirenkorvat
kohta jo avautuvat,
linnut puitten oksilla laulavat.
Aamuisin on konserttoa,
ei aikaakaan niin
kukat niityillä kasvavat.
Ystävänpäivä,silloin
alkaa kevät.
Ainakin mielissä ihmisten.



Aurinkoinen koko päivä
ainakin mielissä ihmisten.
Se saa ihmiset
ajattelemaan että
nytkö se
Kevät jo tuli?

Kevät tulee vauhdilla,
päivät menee niin
äkkiä ettei niitä
huomaakaan.
Tunnit vierähtävät
niin ettei kellon perässä
meinaa pysyäkään.
Talven loppu vain lähenee,
päivät tummat vähenee.
Ihmiset jo odottavat
innolla kesälomaa!
Ystävänpäivästä jo
alkaa kevät!

Ti Helmi 16, 2010 3:37 pm

Kuolema kutittelee jo kantapäitäni,
ikäänkuin elämä olisi vain pieni,
hupsu näytelmä.
Tai vain suuri vitsi,
esitys ennen loppunäytöstä.
Loppuunmyyty joka näytös.



Ennen viimeistä näytöstä
minä aion elää,
kokea tuntea ja kohauttaa.
Siis elää kuin viimeistä päivää,
kuten sanotaan.
Miettimättä,arkailematta.
Käytän kaiken aikani
tähän viimeiseen näytökseen.
Näytöksen loppuessa
estradille satavat kukkaset.
Ablodit.
Niistä ei ole loppua tuleva.

Ke Helmi 17, 2010 7:42 am

Minä olin tuli.
Sinä olit vesi.
Rauhoitit kiihkeän räiskynnän.
Valjastit ohjiin,
kuin korskuvan tamman.


Minä olin tuli.
Sinä olit vesi.
Valelit kiihkeän mieleni
uomaksi itsellesi.
Kuin soljuva puro,
virtasit uomaani.

Minä olin tuli.
Sinä olit vesi.
Padon unohdin sulkea.
Kahlita valloillaan
virtaavan veden.

Sammutit tulen.
Sorrutit uoman.
Virtasit valloilleen
sykkivään mereen.

Ke Helmi 17, 2010 3:37 pm

Levottomuus on löytänyt minut.
Vaikka kuinka piilouduin.
Monta päivää se on etsinyt.
Etsi illallakin, kun menin nukkumaan,
kuljin sen ohitse pimeässä
ja panin oven kiinni.



Tänään koetin lähteä sitä karkuun,
kun huomasin sen odottavan.
Sen ohitse juoksin,
ja alas portaita pihalle
kuin henkeni edestä.
Kuitenkin se puuskutti kohta niskaan.
Saavutti ja oli viimein kiinni minussa.
Oli niin lähellä,
että näin sen silmästä silmään.
Niin lähellä,
että tunsin sen lamaannuttavan voiman.

Soitin sinulle siitä paikasta.
Vaikka tiesin että katkaisen
kiireisen työpäiväsi.
Anteeksi.
En voinut muuta,
vain sinä voit sen karkottaa.
Ja niin kävi.
Levottomuus luovutti,
se pakeni harppoen lankoja pitkin.
Ei kai se tarttunut sinuun?

Anteeksi.
Siis jos se muuttikin luoksesi.
Sitä en suinkaan tarkoittanut

Kuinka kettu kesytetään.
Ke Helmi 17, 2010 7:37 pm

Ensimmäisenä päivänä
minä vain katson kaukaa,
ja käännän katseeni,
jos katsoo hän takaisin.
Toisena päivänä
ehkä hymyilen hiukan,
kuin ohimennen

Kolmantena päivänä
ohitse kävelen nopeaan,
mutta taakse en vilkaisekaan.
Neljäntenä päivänä
minä voin tulla jo lähelle,
vaikka jotain hölmöä kysymään,
--hei, mitä kello on?,
vasen käsi piilossa,
se käsi jossa pidän kelloani

Viidentenä päivänä
haluan tietää jo jotakin,
en nimeä, ikää
tai missä asuu hän.
Sen vaan minä haluan tietää:
millä värillä taivaanrannan maalaisi hän?

Kuudentena päivänä
kerron sadun,lyhyehkön.
Seitsemäntenä päivänä
en tee muuta,
vain viereen istun ja jään.
Kuuntelemme hiljaisuutta

Kahdeksantena päivänä
houkuttelen vain esiin,
piilossa uteliaana kuulostelee.
ja illalla hiipii jo katsomaan,
suloisesti hymyillen.



Yhdeksäntenä päivänä
minä olen murheissani,
ei,
ei tästä tule mitään,
ehkä vain luovutan.
mutta silloin tulee jo luokseni,
arkana siihen viereeni seisahtuu.

Kymmenentenä päivänä
hiljaista puhetta jo kuuntelee,
tarttuen jokaiseen tavuun.
Otsaansa vaivihkaa hipaisen,
sävähtää,ja
pakenee taas pois.

Yhdentenätoista päivänä
ei enää kosketustani varo,
vain hieman hätkähtää.
Kahdentenatoista päivänä
minä kosketan ja enää
pois ei pyri.


Kolmantenatoista päivänä
kertoo jo ikävöineensä,
ja saalista sanoja kuin saippuakuplia,
joita minä puhallan.

Neljäntenätoista päivänä
minä en tule,
minun vuoroni mennä piiloon,
katsella sieltä surullisia silmiäään.
Kunnes viimein löytää minut,
iloa silmissään.

Viidentenätoista päivänä
tulee luokseni aamukuudelta,
pudistaa unihiekat silmistään.
Minä en vain jaksanut odottaa!,
Nyt minä hymyilen,

sillä niin minä kesytin kettuni!!

Ke Helmi 17, 2010 9:19 pm

Jalat ilmassa.


Lähdetkö tanssiin,hidalgoni?
Huumaavaan tangoon,
tuliseen tunteen valtakuntaan,
kaksin kanssani keinumaan.
Sinä tule ,vain
leikkimään aisteilla,
kiduttamaan toisiamme
ilman kipua.
Yhdessä opimme
hallitsemaan hallitsematonta,
alistumaan alistumatta.
Olemaan vain me.



Kenties tulet
kadottamaan kontrollin,
paljastamaan itsesi.
Mutta tunnenhan jo sinut.
Lähtekäämme yhdessä taas
antautumaan hetkelle,
pakenemaan maailmasta.
Tanssimaan kehot
toistaan vasten,
koskettamaan pientä
palaa taivaasta?
Sinä ja minä,uudelleen.

YstävLa Helmi 20, 2010 9:55 am

Vain muutama sana.
Sekuntien hiljaisuus.
Se riittää kunhan vain olet siinä.
Parannetaan maailmaa yhdessä.
Kermalikööriä lasissa
ja sateessa ilman kenkiä
juostaan maailman tuulia kiinni.
Sinä tulet juuri silloin
kun vähiten olen arvoisesi.
Juuri kun aloin jo luopua.
Juuri silloin kun
eniten sinua tarvitsen.
Kiitos siitä, ystävä.




___________

Ma Helmi 22, 2010 5:25 am

Mörkö

Tuttavia pilvin pimein,
vihamiehiä on kai enemmän.
Ei mörkö haasta riitaa,
kaunaa ei hän etsi,
vaan lämmintä kättä ystävän.

Ihmissuhdetaitoja,no joo!
Niitä hieman harjoitella voisi,
vain pikkupikku halailu,
iloista mieltä hälle toisi.
Ei silti koskaan pääse ees
lähikontaktiin tuo mörkö.
Puu aina karkaa pois.

Kuka siis neuvoisi mörköä,
etsinnässä kumppanin,
kävisikö haisuli,myy
tai tiukka täti hemulin.
Vaiko tuutikki tuo viisas
ja yksinäinen hahmo.



Vain kulkee yksin mörkö,
metsän lapsi etsiskelee,
turhaan niin
toista samanlaista.
Vaan löytäneekö
tiedä ei,
sen aika yksin
näyttää voi.

Ti Helmi 23, 2010 4:02 pm



Rakkaus on siitä kummallinen asia,
että sen luulee tuntevansa
heti ensimmäisellä kerralla kokonaan.
Pelkkä välittäminen on paljon hänelle,
joka ei ennen ole sitä tuntenut;
toisen ajattelu lämpimin
tuntein on jotain aivan uutta,
mutta kuitenkin kaukana rakkaudesta.



Siitä ensimmäisestä hellästä
silmäyksestä alkaa kokonainen uusi elämä,
joka ei aukea milloinkaan aivan täysin.
Välittämisestä tulee ihastus,
ihastuksesta ensirakkaus.
Ensirakkaus on suurta,
mutta valitettavan usein se loppuu kesken
-ainakin toisen mielestä.
Ensirakkaus on jotain hyvin erityistä,
mutta se ei ole lopullista.
Käsitys rakkaudesta kasvaa
ja muuttuu sen kokijan mukana.



Rakkautta ei koskaan tunne kokonaan,
viimeistään uuden rakkauden alkaessa huomaa,
että menneet ovat toisenlaisia.
Ne eivät vaikuta siihen uuteen;
se on jotain rakastavien aivan omaa.
Se ei vähennä menneiden
tunteiden vahvuutta,
eivätkä menneet sulje
mitään tältä uudelta pois.
Jokainen rakkaus on tavallaan ensirakkaus:
koskaan ei tarkalleen tiedä,
mitä tuleman pitää.

Ti Helmi 23, 2010 8:01 pm

Väsyneet huulet avautuvat,
ja raukeat silmät sulkeutuvat.
Niin hellän varovainen on kosketus.
Minä haluan painaa
vain pääni sinun syliisi.




En halua nukkua enkä muuta.
Vain levätä niin että vartioit,
tai olla sinun suojanasi.

Ei mitään muuta iltoina
kun väsymys saa vallan.
Minä haluan vain nukkua
yöni rakkaani sylissä.
Niin lähellä,että edes ilma ei
mahdu väliin,ja
varsinkaan ei pimeys.

______________

Ke Helmi 24, 2010 8:59 pm

Nuo yön hiljaiset tuntimme,
niiden minuutit ilman sanoja.
Ne tuntevat meidät,
ja katseemme.
Ne tuntevat kaipuumme
ja lämpömme.
Ne seuraavat vierestä hymyjämme,
kuulevat ajatuksemme
-sinun ja minun-
ja nauravat kanssamme.
Ne ovat kanssamme aamuun
ja seuraavat mukanamme
kun alamme uuden
päivän




---------------------------------------------------------------------------
Olen pahoillani, että saat minut
rikottuna ja sirpaleina.
Mutta olethan elänyt elämääsi
ennen jo sinäkin.
Olen pahoillani, että saat minut
täynnä elämän kolhuja ja lommoja.
Mutta omat haavasi ovat
nekin vasta arpeutumassa.
Siksi yhdessä me olemme vahvat.
Ja sinä rakastat minut ehjäksi.

To Helmi 25, 2010 8:07 pm

Vaikka en olisikaan uskaltanut astua
sille polulle joka sinunkin
altasi katoaa pois niin
tiedän että olisin silti pudonnut
viimeistään huomenna.
Kuiluhan syvenee koko ajan.

Ja kun muistikuviin lisätään
hieman tunnetta ja ikävää.
Hellyyden kanssa kunnon
coktail sekoittaen
saadaan meistäkin siedettäviä
vielä joksikin aikaa.



Sinä olisit halunnut pelastaa meidät
tulevaisuuden mustalta syleilyltä
ja viedä vielä turvaan,
mutta minä rimpuilin irti
turvallisuudesta
ja juoksin karkuun.

Ihan turhaan,

olithan sinä aina ollut minua
nopeampi juoksemaan.

Lukijalle.
Pe Helmi 26, 2010 6:36 am

Koska runoni vaivaavat
ehkä joitakin henkilöitä
ehkä mietityttävät
lukijaa,saavat miettimään
kirjoitanko ehkä
jostakin todellisesta
henkilöstä.
Haluan sanoa että
se joka itse kirjoittaa
tietää että sellainen
jolle kirjoittaminen on
verissä
löytää aina syyn ja
aiheen kirjoittaa.
Mikä onkaan luonnollisempi
aihe,mikä muu
kuin rakkaus.
Siihen ei tarvita kuin
kone ja hiljaisuutta,
niin kirjoituksia alkaa syntyä.
Varsinkin yön pitkinä
tunteina.







_________________

La Helmi 27, 2010 9:03 am

Tiedäthän sen varjon, joka
häivähtää katseesi rajoilla,
ja kun katsot... ei mitään.
Juuri kun päivä on kuumimmillaan.
Aurinko porottaa taivaalla
koko loistollaan.
Tunnetko viileän henkäyksen
niskassasi, kun heinäkuinen
päivä on kuumimmillaan?
Tunnetko sen,,kylmyyden.
Kuuletko tutun äänen,
josta et välitä,
uskoen sen harhaksi?
Kuuletko sen vaikka
täysin valveilla oot.
Tiedätkö sen väristyksen,
kun olet yksin typötyhjässä
talossa tuntien,
että sinulla on seuraa?

Sitä kutsutaan muistoksi.

Su Helmi 28, 2010 9:55 am

En jaksa tätä enää,
en jaksa elää tätä
valhetta.
En jaksa valehdella.
En itselleni,
enkä muillekaan.
Itken itseni uneen
ja herään taas hätkähtäen.
Nukun kevyesti
en leväten.
Ja näen kaameita painajaisia.
En enää jaksa.
Jotakin täytyy tapahtua.

Ma Maalis 01, 2010 9:22 am

Koko elämänsä ajan
hän kulki keveästi,
varoi askeleitaan
kuin peläten tallaavansa
jotain hyvin tärkeää.
Sen ainoan kerran kun
varovaisuus hiukan
katosi,hän
kadotti askelmansa.



Kulki koko ajan kuin
hiljaa varpaillaan
kuvitellen tanssivansa
läpi elämän ihan
pinnalla heikon jään.
Yhden ainoan kerran
erehtyi kiirehtimään,
ja se oli siinä.
Heti tuli hänen kulkuunsa
uutta painovoimaa.
Oli askeleidensa
suunta selvillä
ja päämääränä
polku kylmään pimeään.
Jossa valo ei sarasta
tiellensä,polulle
ei kumota kuu.

Kalavaleesta.

Ma Maalis 01, 2010 9:23 am

Mökki männikön laidassa
metsän rajalla aivan.
Jäkäläkangas,koivuja
käpristynein lehdin.
Oksilla lunta ja kuuraa.
Veden hopeinen raja.
Rannan pajut,tuulessa
niiden hiljainen sointi.
Varjot vedessä illan tummuessa.
Hiljaisuuden äänet
niin tutut ja rakkaat.
Tuuli kuiskii kuin
äänellä rakkaan.
Vesi solisee hiljaa.
Linnut on jo vaienneet
ilta jo saa.
Tämä rauha,kiireetön
ja irti kaikesta olo.
Koko tienoon valtaa rauha.
Hyvä on olla.
Hyvä on elää ja autuas
on illalla täällä uinahtaa.



Unetkin tietävät että
olet kotona taas.
Ne valtaavat sinut yöksi.
Hellinä, parantavina.
Ne kumoavat muurit jotka
rakensit sydämmeesi.
Ne vievät tuskan ja
muut ikävät tunteet unhoon.
Ne tuovat rauhan ja
levon nukkujalle.
Unten vaippa on valkea
ja koskematon.
Niinkuin pohjoisen valkea
luminen metsä.
Tai kesän valkea
yötön yö.

Kalavaleesta.

Ma Maalis 01, 2010 9:25 am

Yön valvoisin kanssasi
aamuun lempeään, mutta
minusta ei ole siihen.
Olen uninen ja nukahdan
vaikka pinnistän kuinka.
Voisin olla unetta ainiaan
jos olisin joku toinen.
Joku lempeä ja rakastunut.



Joku jolle yön lempeät
silmät hymyilisivät yhdessä
sinun silmiesi kanssa.
Tai jos olisin metsän henki.
Taikka kedolla kulkeva keiju.
Öinen kulkija huiluineen.
Mutta olen vain uninen minä.
Hyvää yötä siis ystävä kallis.
Olen sellainen joka
nukkuu vaikka naulakossa.
Ja jota ei herätä mikään.
Ei mikään muu kuin
aamuinen tunne että
nyt on kiire sättiin.

Kalavaleesta

Ma Maalis 01, 2010 4:11 pm

Viimeiset sanani
olisin voinut valita
hieman paremminkin,
mutta tiedäthän sinä,
en minä koskaan ajattele.
Sinä tiedät sen.
Peitän menneisyyteni
mustalla verholla.
Jos haluan,suljen
oven menneeseen.
Mutta jääköön kurkistusrako.
Anna sinäkin
sen olla, sillä
vaikka meillä olikin
kultaiset hetkemme,
oli se kirjoitettu
minun verelläni
kohtalon mustaan kirjaan
siihen jonka sinä
halusit lukea mutta et
ymmärtänyt sen tekstiä.



Emme ole luodut toisillemme
mutta törmäystä ei
voinut välttää.
Sinä vaan et huomannut
et tuntenut minua.
Enkelilläsi onkin
pedonkynnet
ja torahampaat,
joilla se raatelee
rikki sinunkin
sydämesi,
juo veresi ja
nauraa tuskallesi.
Mutta ethän sitä nähnyt.

Minä kaivan hautasi ja
lopulta heitän multaa päällesi,
huolehdin loppuun asti.




_________________

Lotan luukusta
Ma Maalis 01, 2010 8:21 pm

Miten kävikään hän likellä mustaa maata.
Miten tuska vei mielen ja tahdon
pois siitä mikä rakasta aina ois.
Maan uumenissa asti hän kulki hetken.
Vaan valon näki vielä ennen yötä.
Kaikki kaunis oli poissa,
ei edes kesäinen ilta
hymyillyt silloin hälle.
Hän oli raskas kuin painava rauta.
Alas maan uumeniin vaipui ja tuskaa
tunsi hän eläimen lailla.
Sitä ei tajuta saata hän
joka ei kokenut ole itse.
Oli tuska ja kipu yhtä.



Kepeästi kuin höyhenen
nosti uusi päivä hänen päältään
pois mustan yön.
Hän oli taas kevyt kuin höyhen,
vapaa nousemaan ja
liitelemään aamutuuleen.
Mutta se tie minkä päässä
jo kävi ystävä kulta.
Sitä koskaan ei ymmärrä hän
jolle kaikki päivät ovat keveitä
kuin höyhenen lento.
Ja alkava aamu ne kultaa.
Se että hän on iloinen kuin lintu.
Se että hän taas on kuin
kukka suloinen ja
kirkas kuin uusi aamu.
Se on pieni ihme.

To Maalis 04, 2010 6:29 am

Pakenin yksinäisyyteen
ihmisen pahuutta pakoon.
Juoksin pimeyteen,pois
katseilta piiloon.
Paha ihminen silti läsnä.
Sielläkään en ole turvassa,
olen vain pieni ja surullinen tyttö,
oman mielensä vankina.
Kuvitellen, peläten,
kaikkea outoa ja väärää,
tuleeko ilkeys nyt
vai odottaako huomiseen.

To Maalis 04, 2010 8:53 am

Säilöt itseäsi ja tunteitasi
kuin tuorekelmuun.
Jotakin pitää aina jäädä
uudelleen esiin otettavaksi.
Kelmusi olet käärinyt
niin tiukalle ettet
kohta enää itse henkeä saa.
Sydän paketoituna,
hölmönä hyökäten
syöksyt sinne missä sinua
vähiten kaivataan.
Kuka kertoisi minne
piilotit sen sydämen,
joka tiesi kuinka välitetään?

En jaksaisi paikata
enää haavoja,
jotka ilmestyy,
ja jotka melkein murhaavat
ne loputkin tunteesi.
Ja se mitä oli,sinun
on turhaa muistaa
kun ei ole mitään muistettavaa.
Vain tyhjät sanat
kolisivat autioissa seinissä.